|
|
|
|
Historia Taustaa: Turun Finnish-British seura perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1937, mutta lakkasi toimimasta 80-luvun puolivälissä. Syksyllä 2000 Helsingin Finnish-British seura pyysi seuran turkulaista jäsentä, Jukka Itäkylää, tutkimaan mahdollisuutta aloittaa seuran toiminta uudelleen Turussa. Seurojen verkosto oli jo tiivis ja aktiivinen Helsingin lisäksi Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Pietarsaaressa, Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Raumalla ja Tampereella. Jukka tapasi Britannian kunniakonsulin Jari Lähteenmäen ja äskettäin Englannista palanneen Marita Ansteadin kanssa. Yksimielinen päätös oli herättää toiminta uudelleen henkiin Turussa. Ensimmäinen kokous: The Finnish-British society in Turku/Åbo r.y.'n ensimmäinen kokous pidettiin 3.5.2001. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jukka Itäkylä ja osanottajia oli 16, jotka kaikki olivat innokkaita edistää suomalais-brittiläisiä siteitä. Kuusihenkinen johtokunta valittiin seuraavasti: Jukka Itäkylä, puheenjohtaja Johtokunnan ensimmäinen tehtävä oli saada seura rekisteröityä.
Johtokunta alkoi myös järjestää seuran toimintaa paljolti
Helsingin seuran tavoitteiden mukaisesti: Virallinen rekisteröinti: Patentti- ja rekisteritoimisto hyväksyi 23.1.2002 The Finnish-British
society in Turku/Åbo r.y.'n rekisteröitymisen.
|
|